Tuokko Kelossa - ei elossa - on ikuisuuden vertauskuva.

Tuokko: Vielä kerran kuolemisen kulttuurista - eutanasian etiikkaa

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/laakariliitto_vastustaa_eutanasiaa_3280847.html

http://tuokko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90807-tuokko-soraiselle-ja-alsiolle-abortti-ja-eutanasia

Erikoista, että eutanasiasta puhuttaessa usko lääkärien etiikkaan näyttää nousevan kaiken arvostelun yläpuolella. Aktiivisesta eutanasiaa puolustettaessa ei kukaan ainakaan sen kannattajista näytä kyseenalaistavan lääkärikollegion "korkeaa etiikkaa". Yleisesti tunnettua on, että työpaikkalääkärit ovat usein toimineet työnantajan edut lähtökohtanaan puhumattakaan Kelan lääkäreistä, jotka henkilöä näkemättä kykenevät mitätöimään "puolikuolleen" asiakkaan toimittamat lausunnot. Myöskään politiikassa toimineita lääkäreitä ei moni antaisi elämästään päätöstä tehdä. Kaikissa yhteiskunnissa lääkärit ovat palvelleet kyseisen järjestelmän tarpeita aina demokratiasta diktatuuriin, kansanvallasta kapitalismiin.

"Ylilääkäri Juha Hännisen mukaan neuvottelukunnan mielestä olisi tekopyhää, jos eutanasiaa ei voitaisi hyväksyä, mikäli ihminen kärsii paljon ja toivoo kuolemaa."

Terho-kodin johtaja esiintulo uutisoitiin saattohoitoon perehtyneen lääkärin "asiantuntijuudella". Elämän ja kuoleman kysymyksissä ei ole Jumalan kaltaista asiantuntijaa, jolla olisi yleispätevät vastaukset perimmäisiin kysymyksiin. Useimmat aktiivisen eutanasian puolustajat perustavat näkemyksensä karseisiin yksittäistapauksiin, joissa kipulääkityksestä huolimatta tuskat ovat sietämättömät.

Näitä tapauksia lainkaan vähättelemättä, myönteisen kannan ottaminen aktiiviseen armokuolemaan johtaisi joka tapauksessa joihinkin väärinkäytöksiin. Tilanteet muuttuvat, yhteiskunnalliset arvot muuttuvat, vallanpitäjät vaihtuvat... tulevaisuutta emme kykene ennustamaan. Sotien ja yhteiskunnallisten mullistusten aikana psyykkisesti sairaita, vanhuksia ja vammasia on 'armomurhattu' nälkään tappamalla.

Kuolemanrangaistusta on usein vastustettu argumentilla, että yksikin syytön tuomittu on liikaa. Elämän kunnioituksesta emme voi tinkiä. Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Pälve on täysin oikeassa: "On lääkärin etiikan vastaista lähteä tielle, jossa ajateltaisiin, että lääkärin pitäisi aktiivisesti surmata potilaita."

"ETENEssä keskustelussa todettiin että Suomessakin on tapauksia, todennäköisesti muutamia kymmeniä, joissa hyvälläkään saattohoidolla ei päästä inhimilliseen kuolemaan, sanoo sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE) varapuheenjohtaja Raimo Sulkava."

'Inhimillisen kuoleman' käsite on kovin epämääräinen, sillä inhimillisimpänä voitaisiin pitää luonnollista kuolemaa, johon ei ympäristön taholta kajottaisi. Viimeisessä vaiheessa saattohoitokin jo sellainaan on kuoleman eristämistä kuolevan tietoisuudesta keskushermosto lamauttamalla; tämän seurauksena ihminen on tietoisena olentona jo kuollut ja jäljelle jää riutuvan ruumiin kuolema.

Intuitiivisesti tietenkin ymmärrämme 'inhimillisen kuoleman' mahdollisimman kivuttomana vailla tarpeetonta kärsimystä. Ihmisarvoisena ei pidetä entisen elämänsä varjokuvaa, raihnaista, tuskasta kiljuvaa ihmistä, joka on käynyt rasitteeksi itselleen, läheisille ja yhteiskunnalle. Kun me näemme kuoleman rujouttaman ihmisen, helposti ajattelemme, ettemme halua tuollaista kohtaloa. Emme halua olla rasitukseksi muille kun elämämme kauniina ja rohkeana on ohi.

Jo nykyisellään (vaikka jättäisimme lain salliman itsemurhassa avustamisen pois laskuista) lääketiede mahdollistaa myös tarvittaessa kuoleman aktiivisen jouduttamisen sen lisäksi, ettei elämän ylläpitämistä vihanneksena hyödyttömästi jatketa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

K Veikko

“Kun me näemme kuoleman rujouttaman ihmisen, helposti ajattelemme, ettemme halua tuollaista kohtaloa”

Tuossahan se pointti tulee esille. – Siinä kun hautajaiset ovat omaisia varten, on kuolema henkilökohtainen kokemus. Vain itseä varten.

Tilanne on päälaellaan, jos koemme toisen kuoleman olevan itseä varten ja hautajaisten vainajaa.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Kuolema on tosiaan viimeinen henkilökohtainen kokemus eikä sitä kukaan voi tehdä puolestamme. Voidaan toki nähdä että kuoleman armeliaisuus on juuri siinä, että se vie terveyden ja elämänilon ennen lopullista niittiä. Se tekee kuoleman helpommin hyväksyttäväksi kuolevalle itseen että tämän läheisille. Monilla jotka joutuvat kokemaan nuoren elämänvoimaisen ihmisen yht´äkkiä poistuvan keskuudestaan onnettomuuden tmv. seurauksena shokki on melkoinen.

Olet oikeassa. Hautajaisia vainaja ei itse enää maallisena henkilönä koe. Enemmän kyseessä on omaisten surutyö.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset